Hei kaikki! Pitkästä aikaa.
Halusin nyt kirjoittaa hieman päivitystä taas oireistani.
Eli, minulla on siis ollut viime lääkärikäynnistä asti aika samanlainen fiilis,
ei oikein muita oireita kuin turvotus 24/7. Refluksin tapaisia oireita minulla
on ollut n. muutaman kerran kuukaudessa ja ne menevät ohi aika nopeasti
Renniellä. Päätin kuitenkin käydä vielä lääkärissä, kun sairaanhoitaja sanoi,
että kyllä se kannattaa selvittää, vaikka kaikki testit ovat olleetkin negatiivisia.
Lääkärikäynti
No, minäpä sitten kävin lääkärissä viikko sitten. Halusin
myös käydä eri lääkärillä, jotta saisi ehkä uutta näkemystä asiaan, kun tuntui
että vanhalla alkoi ideat loppumaan heti kättelyssä. Uusi lääkäri oli ihan
hyvä, tuntui osaavalta ja ammattitaitoiselta, vaikka suomenkieli ei ihan
täydellistä ollutkaan. Lääkäri päätyi siihen, että minulla on toiminnallinen
suoli ja se on nyt vain jostain ärtynyt niin, että nyt turvottaa sitten. Olin
hänen mielestään myös hienosti osannut kokeilla gluteenitonta ruokavaliota,
vaikka sitä ei yleensä suositella kokeiltavaksi ilman lääkärin lupaa, koska
sitten ei välttämättä nää tarvittaessa suolinukasta onko keliakiaa vai ei.
Lääkäri kuitenkin sanoi, että veriarvoni ovat niin hyvät, että keliakiaa tuskin
on, eikä suolinukkaa tarvitse tutkia.
Lääkäri määräsi minulle Vi-Siblin –kuituvalmistetta, maitohappobakteereja kokeiluun ja jotain mahaa rauhoittavia lääkkeitä
tarvittaessa.
Maitohappobakteerit:
Ostin apteekista 30-pack Rela Tabs mansikanmakuisia
maitohappobakteereja. Näitä otan tällä hetkellä yhden joka aamu. Vielä en ole
huomannut mitään muutosta ja koska kokeilen samaan aikaan Vi-Sibliniä, on
vaikea tietää mistä muutos johtuu. Purkin loputtua kokeilen olla kuukauden
ilman ja katson huomaanko eroa. Teen näin, koska lääkäri ehdotti niin.
Vi-Siblin:
Ostin apteekista 50x6g annospussin paketin, koska lääkäri
oli niin määrännyt. Farmaseutti sitten kuitenkin huomasi, että reseptillä
ostettuna tuote on kalliimpi, kuin mitä se on hyllyssä. Otin sitten tuotteen
hyllystä. Ensi kerralla otan kuitenkin jauhepurkin, koska se on huomattavasti
halvempi verrattuna annospusseihin. Lääkärini sanoi, että voisin ottaa pari
pussia päivässä alkuun, mutta päätin kuitenkin kokeilla alkuun vain yhtä.
Vi-Siblin rakeet annospussissa |
Ensimmäisenä iltana kun otin Vi-Sibliniä, se oli outoa.
Ohjeessa luki, että sen voi ottaa veden kanssa, mutta otappa itse korppujauhoja
veden kanssa! Ei ollut mitää herkkua ja en sitä suosittele ottamaan veden
kanssa. Vi-Siblin myös muuttui vähän liisterimäiseksi vedessä, kun ajattelin
ottaa sen hiljakseen samalla kun tietokoneella istuskelin.
Aloitin Vi-Siblin kuurin siis maanantaina puolikkaalla pussilla.
Seuraavat pari päivää otin yhden pussin raparperipiirakan päällä. Tämä oli ihan
hyvä vaihtoehto, vähänhän se tuppaa maistumaan, mutta ei paha. Kun Vi-Siblinin
ottaa jonkun kanssa, pitää aina muistaa juoda runsaasti vettä. Vi-Siblin myös
vähän liimaantuu lusikkaan kiinni, mutta lähtee pesussa hyvin. Ensimmäisten
päivien Vi-Siblinin oton jälkeen huomasin, että vähän tulee refluksin oireita
ja turvotus oli aikamoista ja maha ihan pinkeänä. Otan siis Vi-Siblinin yleensä
töiden jälkeen n. 5-6 maissa illalla. Ennen nukkumaan menoa sitä ei saa ottaa.
Ke ja to otin taas jonkun syötävän kanssa Vi-Siblinin.
Hieman turvotusta ei oikein muuta muutosta. Perjantaina en ottanut, koska oli
kiire töiden jälkeen lähteä ajamaan n. 500km päähän. Lauantaina otin taas
piirakan kanssa, se on ainakin hyvä tapa ottaa se. Tulen jatkossa kokeilemaan
ainakin mehukeittoa ja jogurttia.
Viikonloppu
Lauantaina kaikki oli hyvin. Olin ylioppilasjuhlissa ja
kaikki oli hyvin ja päivä päättyi ja sitten puolelta öin nukkumaan. Joskus
vähän ennen kolmea aamuyöllä… Heräsin… Suolen loppupäässä alkoi tuntua tosi
epämukavalta, siltä kuin joku pallo liikkuisi suolessa. Todennäköisesti oli
menossa kaksi viimeistä mutkaa, kun aina mutkassa tuntui tosi pahalta. Tätä
kesti ehkä 5-10 min tai 15-30min. Silloin kun on kipuja, ei oikein tajua miten
aika kuluu. Meni hetki tästä ja tuli pieru. Ja sitten tuntui siltä, että nyt on
kiire vessaan.
Istuin vessassa ehkä puolisen tuntia. Annoin suolen valua
tyhjiin. Ei ollut kauhea kivaa. Tämän jälkeen sitten taas pystyi onnellisena
jatkaa unia.
Seuraavana päivänä oli taas ihan hyvät fiilikset. Ruuan
jälkeen olin juomassa kahvia ja sitten iski taas tunne, että kohta tulee. Menin
taas vessaan tyhjentämään suolta. Tämän jälkeen päätin pitää hieman taukoa Vi-Siblinistä,
koska ensi viikonloppuna pitäisi mennä kertausharjoituksiin ja olisi ihan kiva,
jos siellä ei tarvitsisi kesken harjoituksen juosta vessaan, jos edes ehtisi
sinne asti…
Mitä luvassa ensi kerralla?
Eli tulevaisuuden näkymät ovat siis nämä: Ensi viikolla otan
kokeiluun Vi-Siblinin taas. Kokeilen 2 viikkoa, 1 pussi päivässä. Katson onko
mitään apua ja millaisia oireita on. Tämän jälkeen katson jatkanko käyttöä,
muutanko annosta vai mitä teen.
Kiitos kun luit tänne asti! Toivottavasti tästä oli sinulle
apua! Ensi kerralla sitten kerron, miten jatkan ja miten 2 viikkoa on mennyt.
Siihen asti toivotan kaikille parempaa oloa ja hyvää kesää!